Suomen Laatupuukko Oy
Vastuullisuus. Kotimaisuus. Käsityöläisyys. Vaihtoehto teollisesti valmistetuille veitsille.
Olemme vuodesta 2003 alkaen kehittäneet ja myyneet käsityönä valmistettuja veitsiä ja keittiön työvälineitä. Sinulla tulee olla mahdollisuus valita tuote, jonka arvoketju on Suomessa ja tekijät suomalaisia. Haluamme käyttämiemme raaka-aineiden olevan kotimaisia, jolloin visakoivun kasvattaja Itä-Suomessa saa korvauksen, kun hänen maallaan kasvaneen visakoivun runkoa hyödynnetään kokkiveitsemme kahvassa.
Ydinidea esineissämme on niiden pitkäikäisyys, käytettävyys sekä muotoilu. Haluamme esineidemme kestävän äidiltä tyttärelle, isältä pojalle. Käytettävyydeltään esineemme ovat ylivertaisia ja niiden muotoilussa on otettu vaikutteita pohjoisen luonnon karusta kauneudesta. Uskomme monen perinteisestä suomalaisesta tyylistä ja luonnosta pitävän olevan kanssamme samaa mieltä.
Keittiöhakkurimme on palkittu vuonna 2004 Suomen Kädentaidot- messuilla Vuoden uutuustuotteena, sekä sille, kuten myös sieni- ja rapuveitsellemme on myönnetty Taideteollinen Laatumerkki.
Haluamme kehittää arvopohjamme mukaisia uusia tuotteita, jotka toimivat pitkään palvellen monia eri käyttötarkoituksia, kauneudestaan tinkimättä. Esineidemme pitkäikäisyydellä pyrimme varmistamaan mahdollisimman pienen ympäristökuorman sekä takaamaan sinulle laadukkaan tuotteen pitkäksi aikaa.
Laatupuukko edustaa muutakin kuin kauniita kotiin ja retkeilyyn tarkoitettuja käyttöesineitä. Se on ajatus siitä, miten valmistamalla jotain aitoa, ja aidosti kestävää, voidaan saavuttaa parempi tulevaisuus nyt tehtävien valintojen ansiosta.
Meille tärkeää on luonnon ja ihmiskunnan kunnioittaminen. Ymmärrämme, että tulevaisuuden eteen on työtä tehtävä tänään. Me pyrimme omalla työllämme luomaan vastuullisempaa kulutuskulttuuria sekä aidosti laadukkaita ja pitkäikäisiä esineitä sinulle käyttöön ja nautittavaksi.
Edellytämme yhteistyökumppaneiltamme samaa arvomaailmaa mitä itse edustamme.
Jos koet olevasi kanssamme samaa mieltä arvoistamme ja ajattelumaailmastamme, uskomme sinun olevan oikeiden esineiden äärellä. Käyttämällä esineitämme, tuet perinteistä suomalaista käsityöosaamista, sekä vastuullista kuluttamista, sieniretkellä, keittiössäsi tai rapukesteissä.
Otamme enemmän kuin mielellämme vastaan palautetta liittyen tuotteisiin, arvoihimme tai mihin vaan mistä haluat keskustella kanssamme. Meidät tavoittaa Instagramista, sähköpostilla, puhelimella tai vaikka kirjeellä, millä vain haluat. Olisi ilo kuulla sinusta ja ajatuksistasi
Suomen Laatupuukon yrittäjät
Jouni ja Harri